Osastot

HÄLYTYSOSASTO

Hälytysosasto koostuu noin 35 miehestä ja naisesta. Hälytyksiin osallistuvilla henkilöillä on vähintään 18 vuoden ikä, kuntotestit suoritettu ja tarvittava peruskoulutus tehty hyväksytysti. Palokunnan päällystön muodostavat palokunnanpäällikkö, kaksi varapäällikköä ja viisi yksikönjohtajaa.

HARJOITUKSET

Harjoitukset järjestetään omalla paloasemalla elokuusta toukokuuhun tiistaisin klo 18 alkaen. Harjoituksia pitävät oma päällystö sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen henkilökunta. Harjoituksiin osallistuu keskimäärin noin 20 palokuntalaista. Harjoitusten sisällöissä on on huomioitu VPK:n rooli pelastuslaitoksen tehtävissä.

KUNTOTESTIT

Kaikki hälytystoimintaan osallistuvat suorittavat vuosittain kuntotestit, jotka koostuvat toimintakyky- ja lihaskuntotesteistä. Niiden perusteella nimetään savusukeltajat ja korkealla työskentelijät. Kaikilla hälytystoimintaan osallistuvilla tulee olla voimassa lääkärintarkastus.

KILPAILUTOIMINTA

Palokuntamme osallistuu vuosittain valtakunnalliseen Palokuntien SM-kilpailuun JEHU-maljaan.

HÄLYTTÄMINEN

Hälytysosasto on 15 minuutin hälytysvalmiudessa 1+3 vahvuudella 24 tuntia vuorokaudessa  ja lähtee pyynnöstä avustamaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen muita paloasemia. 20 minuutissa vahvuus täydentyy 0+2. Varallaoloa ei ole vaan hälytysvalmius perustuu vapaaehtoisuuteen. Hälyttäminen tapahtuu tekstiviesteillä.

NUORISO-OSASTO

Nuoriso-osasto osallistuu aktiivisesti palokuntanuorten alueellisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Joka kesä järjestetään kesäleiri alueellisesti tai valtakunnallisesti. Joka neljäs vuosi järjestetään palokuntanuorten valtakunnallinen leiri. Nuoret osallistuvat myös alueellisiin ja valtakunnallisiin palokuntanuorten kalustokilpailuihin, joissa myös menestystä on viime vuosina tullut mukavasti.

HISTORIAA

Vuonna 1917 toukokuun 13. päivänä pidetyssä kevätkokouksessa esitti Vartio-osaston Päällikkö Faktori Gustaf Adolf Hällsten, että palokuntaan perustettaisiin poikaosasto turvaamaan palokunnan jäsenistön jälkikasvua. Poikaosasto perustettiin esityksen mukaisesti ja on se maamme ensimmäisiä palokuntapoikaosastoja ja vanhin yhtäjaksoisesti toiminut osasto. Osasto on toiminut jatkuvasti tähän päivään saakka, vaikka silloinen poikaosasto on muotoutunut nuoriso-osastoksi tyttöjen tullessa mukaan toimintaan.

HARJOITUKSET

Nuoriso-osaston harjoituksissa opetellaan palo- ja pelastusalan taitoja ja elämälle tärkeitä sosiaalisia tietoja ja taitoja. Lisäksi toiminnassa kannustetaan terveellisiin elämäntapoihin ja opitaan vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi. Aktiivisia 10–17-vuotiaita nuoria nuoriso-osastossa on noin 25. Osaston nimettyjen kouluttajien lisäksi palokunnan hälytysosastosta käy säännöllisesti pitämässä harjoituksia. Nuoret ovat jaettu kahteen ryhmään huomioon ottaen nuoren ikä, tiedot ja taidot.

Harjoittelu aloitetaan opetelemalla perustaitoja muun muassa alkusammutusta, ensiapua, solmuja ja kodinpaloturvallisuutta. Iän ja kokemuksen karttuessa harjoituksiin tulee lisää vaativuutta, jolloin nuorille opetetaan esimerkiksi tieliikennepelastamista ja savusukellusta.

Harjoituskausi noudattaa pitkälle peruskoulujen työ- ja lomakausia. Harjoitukset pidetään kerran viikossa keskiviikkoisin klo 18-20.

TAPAHTUMAT

Nuoriso-osasto osallistuu aktiivisesti palokuntanuorten alueellisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Joka kesä järjestetään kesäleiri alueellisesti tai valtakunnallisesti. Joka neljäs vuosi järjestetään palokuntanuorten valtakunnallinen leiri. Nuoret osallistuvat myös alueellisiin ja valtakunnallisiin palokuntanuorten kalustokilpailuihin, joista myös menestystä on tullut.

Tiedustelut nuoriso-osastoon liittymisestä nuoriso-osaston johtajalta Yhteystiedot löydät täältä.

VARHAISNUORISORYHMÄ

Lyhyemmin Vanu on Oulun VPK:n nuoriso-osaston toiminnan alaisena vuonna 2008 aloittanut ryhmä. Vanuun voivat liittyä 7-9-vuotiaat lapset, joilla on kiinnostusta palokunta- toiminnasta. Vanu harjoittelee yhdessä nuoriso-osaston kanssa keskiviikkoisin klo 18.00-19.00 Oulun VPK:n tiloissa. Uusia nuoria otamme mukaan keväisin huomioiden resurssit.

Toiminta-ajatuksena on vapaapalokuntaharrastuksen aloittelu, sosiaalisten taitojen opettelu, itsetunnon tukeminen, myönteisen itsenäistymisen opettelu ja taitojen kartuttaminen leikinomaisen toiminnan avulla. Tarkoituksena on herättää lapsen kiinnostus VPK-harrastusta kohtaan, ja madaltaa kynnystä siirtyä aikanaan nuoriso-osastoon. Tarjoamme lapsille turvallisen ja valvotun tavan harrastaa.

Tiedustelut varhaisnuorisoryhmään liittymisestä varhaisnuorisoryhmän vetäjältä. Yhteystiedot löydät täältä.

NAISOSASTO

Palokunnassamme toimii myös naisosasto jonka toiminta koostuu huolto-, valistus-, tiedotus- ja koulutustoiminnasta. Oulun VPK:n naisosaston toiminta on käynnistynyt aikoinaan ”Oulun rouvasväen yhdistuksen” toimesta jo v. 1876 ja aktivoitunut palokunnan ompelukerhona ja naispalokuntakomppaniana 1930-luvulla. Siis jo reilun 80 vuoden ajan on naisosasto toiminut tavalla tai toisella palokunnan muiden osastojen toimintaa tukien.

Naisosaston toiminta on aktivoitunut viime vuosina lyhyen hiljaiselon jälkeen. Naisosastossa on jäseniä tällä hetkellä 16, mutta vielä mahtuu mukaan toiminnasta kiinnostuneita. Kokoonnumme keskimäärin kerran kuukaudessa palokunnan omissa tiloissa. Kauden toiminta suunnitellaan yhdessä ja se sisältää mm. koulutusta arjen turvallisuusasioista sekä käytännön harjoituksia. Toimimme yhteistyössä palokunnan muoden osastojen kanssa esimerkiksi järjestämällä kahvituksia yhteisiin tilaisuuksiin tai tarjoamalla koulutusapua nuoriso-osastolle. Osallistumme myös palokunnan yhteisiin tilaisuuksiin, sekä alueellisiin ja valtakunnallisiin opinto- ja koulutuspäiviin.

Palokunnassa pidempään toimineet naiset ovat sovittaessa käytettävissä myös valistustyöhön, esimerkiksi päiväkodeissa. Palokuntamme jäsenten yhteisessä käytössä on fyysisen kunnon ylläpitämiseen monipuolinen kuntosali.

Tiedustelut naisosastoon liittymisestä naisosaston johtajalta Yhteystiedot löydät täältä.

TUKIOSASTO

Palokuntamme tuorein osasto, tukiosasto, on perustettu vuonna 2018. Toiminta on palokunnan muita osastoja tukevaa. Tukiosasto kokoontuu säännöllisesti ja suunnittelee toimintansa itsenäisesti. 

Tiedustelut tukiosastoon liittymisestä tukiosaston johtajalta. Yhteystiedot löydät täältä.