Ihmiset palokuntatoiminnan takana

28.9.2018
Teksti ja kuva: Jaakko Pakarinen

Vapaaehtoisen palokuntatoiminnan tärkein voimavara on siihen osallistuvat ihmiset. Tässä juttusarjassa annetaan puheenvuoro Oulun VPK:n toiminnassa mukana oleville jäsenille. Tällä kertaa esittelyssä pelastajakurssilla 105 opiskeleva Jaakko Pakarinen.

Kun ensimmäisen kerran astuin Oulun VPK:n paloasemalle sisään oli perhosia vatsassa "enemmän kuin laki sallii". Mielessä pyöri muun muassa kysymykset "Onkohan tää mun juttu?" tai "Ottaako porukka mut mukaan porukkaan?". Hyvin nopeasti huomasin kuuluvani jo joukkoon ja totesin, etten halua muuta tehdäkään. Siitä hetkestä lähtien vapaapalokuntatoiminta ei ole ollut minulle vain harrastus, se on ollut elämäntapa.
Palokuntaharrastuksen kautta sain myös ajatuksen pelastusopistoon hakemisesta. Tällä hetkellä opiskelen ensimmäistä lukukautta pelastajakurssilla 105 ja opintoja olisi edessä reilu vuoden verran. Pelastajakoulutuksessa on hyötyä VPK taustasta, sillä harjoitukset ovat samankaltaisia. Olen siis saanut jo hyvän pohjan koulunkäynnille harjoitusten ja hälytysten kautta, joihin olen päässyt osallistumaan.
Palokuntatoiminta on opettanut minulle erilaisissa ryhmissä toimimista ja vuorovaikutustaitoja. Palokuntatoiminta on pääsääntöisesti yhdessä toimimista ja elämistä. Yhdessä sammutetaan tulipaloja, pidetään turvallisuusviestintätilaisuuksia ja järjestetään alkusammutuskoulutuksia.  Aina kuitenkaan se tutuin sammutuskaveri ei ole siinä vieressä tukemassa, jolloin töitä pääsee tekemään muidenkin ihmisten kanssa. Vapaapalokuntatoiminta on ohjannut yleistä ajatusmaailmaani. Minulle VPK:n paloasema on paikka johon voi aina mennä. Sieltä löytää juttuseuraa, voi rehkiä itsensä väsyksiin kuntosalilla tai nauttia rauhallisuudesta kahvikupposen äärellä. En ole tämän reilun viiden vuoden aikana kohdannut tilannetta, jolloin minulla olisi tullut epämukava olo asemalla.
Tällä hetkellä arvoni Oulun VPK:ssa on sammutusmies, jonka lisäksi vastaan nuoriso-osaston koulutuksesta joka tosin on tällä hetkellä tauolla pelastajaopintojen vuoksi. En kuitenkaan joudu hoitamaan hommia yksin, sillä palokunnassamme on innokkaita kouluttajia, jotka mielellään auttavat juoksevien asioiden hoitamisessa. Vastuulleni kuuluu huolehtia koulutuksen laadusta ja laadin riskienarvioinnit kullekin harjoituskaudelle.
Takaisin blogilistaukseen
 
 
building